Ohoi!
Akateeminen Heviristeily vol. 7 seilaa tänäkin vuonna Helsingistä Tallinnaan Tallink-Siljan kyydissä. Ajankohta on 12.-13.11.2015. Risteilyn järjestelyistä vastaa HYRMY ry.
Risteilyn ikäraja on K-18.
Risteilijöiden oltava perillä Helsingin länsisatamassa torstaina viimeistään klo 17.00. Kaikki Tyrmäyksen kautta ilmoittautuneet saavat maihinnousukorttinsa (ja muut lärpäkkeet) allekirjoittaneelta. Laiva lähtee tasan klo 18.30.
Paluu tapahtuu Länsiterminaaliin perjantaina 13.11. klo 16.00, josta halukkaat voivat suunnata virallisille risteilyjatkoille Otaniemeen. MC Mökä on varannut Gorsun näihin turmiollisiin pirskeisiin. Otaniemen vierasmajoihin on mahdollista majoittua etukäteisvarauksella.
Risteilyn pääesiintyjä soittaa tänä vuonna vahvaa paluuta tekevä Mustan Kuun Lapset, ja heitä lämppää Bob Malmström. Keikat heitetään tänä vuonna omassa rauhassa laivan yläkannella sijaitsevassa Disco Ibizassa. Tanssikengät jalkaan siis.
Keikkojen alkamisajankohdat:
20:15 Bob Malmström
21:20 Mustan Kuun Lapset
Perjantai-iltapäivän yllätysohjelma tarjoaa takuuvarmasti viihdettä niin osallistujille kuin yleisölle – tule ja koe, mitä tämä menneisyydestä innoituksensa saanut, mutta heviristeilijöille täysin uusi konsepti juuri sinulle tarjoaa! Saavuthan siis klo 12.30 Disco Ibizan tiloihin.
Hinnat:
Perushinta 33 € sisältää seuraavat:
- hyttipaikka neljän hengen hytissä
- aamiaiskortti
- risteilyohjelma ja jatkot Otaniemessä (HUOM! Majoitus jatkoilla ei sisälly perushintaan!)
Lisäksi mahdollisuutena on ostaa:
- Buffet-illallinen (12.11), hinta 33€/hlö
- Buffet-lounas (13.11), hinta 25€/hlö
- Saunavuoro (13.11.), hinta 8€/hlö
- Jatkojen jälkeinen majoitus Otaniemen vierasmajoissa (13.11.), hinta 5€/hlö
Takaraja ilmoittautumiselle on keskiviikko 7.10.
Saat ilmoittautumisvahvistuksen
Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, pistäthän FB-viestiä tai ota yhteyttä osoitteeseen suvi.tartia@hotmail.com.
Savvy?
----
Ahoy!
The Academic Heavy Cruise vol. 7 sails again with Tallink Silja from Helsinki to Tallinn on 12.-13.11.2015. The cruise is organised by HYRMY.
The age limit for the cruise is 18 years.
Participants need to be in Länsisatama (west harbour) at 17.00 at the latest. All who have signed in via TYRMÄYS will get their boarding cards (and other things) from yours truly.
We will be back in Helsinki on Friday 13 November at 16.00, after which everyone who wants can join the official afterparty in Otaniemi. MC Mökä has reserved Gorsu for us, and there is also a chance for accommodation. The accommodation needs to be booked in advance.
The main act on the cruise is Mustan Kuun Lapset, a black/dark metal band who are making a strong comeback to the Finnish metal scene, and the support band are Bob Malmström. The gigs will be held at Disco Ibiza, located on the upper deck. Make sure to wear your dancing shoes.
The gigs:
20.15 Bob Malmström
21.20 Mustan Kuun Lapset
The Friday afternoon surprise programme will offer entertainment for both the participants and the audience! Join us in Disco Ibiza at 12.30.
The fees:
The basic price 33 € includes:
- a berth in a cabin of four
- a breakfast voucher
- the cruise programme of the cruise and the after party (NOTE! The accommodation at Otaniemi is NOT included in the basic fee)
Extra services:
- Buffet dinner (12.11.), price 33 €/person
- Buffet lunch (13.11.), price 25 €/person
- Sauna voucher (13.11.), price 8 €/person
- Accomodation at Otaniemi (13.11.), price 5 €/person
The registration ends on Wednesday, October 7th.
After the registration you will get a manual confirmation email together with instructions for the payment.
If you have any questions, feel free to contact Tyrmäys via Facebook, or send an email to suvi.tartia@hotmail.com.
Savvy?