perjantai 11. lokakuuta 2019

Raskas baarikierros / Heavy pub crawl 18.10.

Pimenevään syksyyn sopii synkkänä mököttäminen useammassa raskasta korvien kulttuuria tarjoilevassa kippolassa.

Perjantaina 18.10. kierrellään taas hiljalleen perinteeksi muodostuva raskas baarikierros keskustan molemmin puolin. Facebook-eventin löydät täältä.

Tähän reissuun ovat uudetkin naamat ehdottoman tervetulleita. Et tarvitse mitään aiempaa kontaktia Tyrmäykseen. Ilmesty vain paikalle, niin siitä se lähtee. Raahaa kaverisikin!

Kierros alkaa klo 19 Amadeuksesta (Tammelan puistokatu 34) ja sisältää lisäksi ainakin seuraavat: Dog's Home, Majava ja Trasherie.

Muitakin voi ehdottaa, mutta esim. Maanalaisessa on räppiä, Vastavirta on vähän kaukana ja Hervannan baarit ovat Hervannassa. Joka tapauksessa edetään fiiliksen mukaan.

Aloitus siis klo 19 Amadeuksesta, mutta ei kiirettä. Hengaillaan ekassa paikassa tarpeeksi pitkään, että kaikki ehtivät mukaan. Facebookissa, Whatsappissa ja Telegramissa voi myös seurata kierroksen etenemistä, jos liittyy mukaan myöhemmin.

Varsinaisen pubikierroksen jälkeen iltaa jatketaan fiiliksen mukaan jossain.

*****

What better way to get into the mood for the darkening fall season than to spend a night in shadowy places playing gloomy music.

On friday Oct 18 we crawl around the heavier pubs and bars around Tampere city center. Facebook-event here.

We will start the crawl from Amadeus (Tammelan puistokatu 34) and also visit at least Dog's Home, Majava and Trasherie. We'll begin around 7pm but don't worry if you're not on time. Follow the crawl on Facebook or our Telegram or Whatsapp and join in when you want.

No need to be a member to tag along, so just show up. And bring a friend too!