In English Below!
Heipä hei hevi-ihmiset!
Tyrmäyksen nettisivujen ylläpitäjä on ollut kevään aikana täysin uppoutunut omaan ja tyrmäyksen raskaaseen elämään ja laiminlyönyt nettisivujen päivittämisen. Upsista keikkaa. Sori siitä.
Hiljaiseloa emme kuitenkaan ole viettäneet, emmekä tule viettämäänkään. Keväällä oli huikeita tapahtumia kuten Taiston tuoksinaa ja metallin melskettä vol.6. (lautapeli-ilta), todella hevit sitsit ja kova keikkailta Tyrmäjäisten 12.-13.4. yhteydessä. Lisäksi syntiä päästettiin ja/tai tehtiin Synti-ilta vol V -aikana, jolloin soitettiin guilty pleasure ja muutakin vähän, noh, erilaista musiikkia musiikkivideoiden kera. Kevään helmenä allekirjoittaneen mielestä oli myös Punk-ilta 8.5., jossa mm. kuunneltiin sitä hyvää huutoa ja mösäytystä ja piirreltiin hienoja kuvia paitaan (muistaakseni yhtään kirkkovenettä siihen ei tainnut ilmestyä, mutta esimerkiksi söpöjä kissoja, rajuja pääkalloja ja sanataiteen helmiä kylläkin).
Kesä on myös raskasta aikaa, sillä luvassa on ainakin raskaita piknikkejä, ja ehkä hieman muutakin ohjelmaa. Pysy siis kuulolla, ja ota haltuun meidän facebook tai sähköpostilista niin pysyt ajan tasalla tulevista tapahtumista, sillä niitä ainakin muistamme päivitellä ajankohtaisesti. Instagramista löytyy myös hyvää contenttia, joten laita saman tien sekin seurantaan.
Raskain terveisin nettisivuvastaava ja Tyrmäyksen hallitus.
//
Hello and heavy greetings (from hell!)
Website guy has totally forgotten to post anything here this spring, even though we have had some epic events along the spring. Oopsie daisy... sorry about that.
So what did we do in the spring? We had a board game night where champions were made with the mettle of steel and the sound of metal pounding in the air. We had a very heavy sitsit, and a great gig night at the Tyrmäjäiset V. We also confessed our musical sins and pleaded guilty in Guilty pleasures night. There we listened to some um... interesting music and watched one of a kind music videos along with it. My personal favorite was the Punk night, where we listened to some of the best three chord songs with the most attitude. We also painted a shirt with for example very cute cats, hardcore skull graphics and some "very refined" lyrical poetry.
But it is not over yet, we will continue into the summer. There will be some heavy picnics and maybe other events organized in the summer so stay in touch. The best way to make sure you do not miss any of the action is to follow us on facebook and join our email-list. Also check out our instagram for some metal content.
With the utmost heavy regards, Website guy and the rest of the Tyrmäys board.